Ikävä

Palasin kotikaupunkiin eilen illalla myöhään. Kotikaupungiksi kutsun siksi, että home is where your heart is - ja se on kyllä siellä missä mieskin. On minulla täällä tällainen pieni vuokrakoti tällä hetkellä, ihan vain siksi koska tulin itse Yhdysvalloista paljon, paljon aiemmin kuin mies tuli. Ja lähdinkin sinne muutamaa kuukautta sen jälkeen kun mies oli jo perhesyistä lähtenyt. Ja pidän tämän asunnon nyt ainakin siihen asti, kun selviää taas kesän ja ensi kauden suunnitelmat. Huvittaa miten meillä mennään kausittain, ei vuosittain. Ikävä tulee aina aika pian kun lähtee toisen luota pois, ollaan sitten Suomessa tai Jenkeissä. Ja varsinkin nyt, kun pikkuinen hauvavauvamme jäi myös miehen luo, on niin outoa olla yksin. Tällä kertaa kyse on kuitenkin ONNEKSI vain muutamasta hassusta päivästä. Menen taas perässä keskiviikkona, tällä kertaa express bus vie, jotta voin olla kauemmin. Omaa autoahan minulla ei ole, ja viikonloppu matkoihin saan lähes aina lainaksi ihanien vanhempieni auton.

On niin huvittavaa ajatella, että tässä vaiheessa kun ollaan taas saatu olla yhdessä, tulee ikävä jo muutamassa päivässä. Mutta syksyisin ja keväisin olemme useimmiten erossa kuukauden, kaksi tai kolmekin, kaukana kaukana eri maissa ja hengissä siitä ollaan joka vuosi selvitty. Kai siihen ikävään tottuu, vai tottuuko? Voiko ikävään tottua? Vai katoaako se kenties vain taka-alalle kun aikaa menee eteenpäin.

Mietin tässä kirjoittaessa koko ajan, että täytyy muistaa keskiviikkona ottaa mukaan koiran juoksuhousut, raukka kun sai toiset ikinä juoksunsa toissapäivänä. Oli muuten hieman rauhallisempi ja nukkui enemmän, kärsiikö koiratkin kuukautiskivuista? Siltä tuntuu. Niin, ja SAKSET. Pakko muistaa ottaa sakset mukaan. Ihmettelette varmaan missä ihmeen asunnossa mies asuu, kun ei edes saksia ole. No, näillä koripallo vahvistuksilla kun on aina asunto, jonka joukkue maksaa ja kalustaa. Joskus saattaa jotain unohtua, tässä tapauksessa sakset. Oli muuten aika hauskaa yrittää tehdä miehen sukasta koiralle juoksuhousuja ilman saksia... Tosiaan koira on vain 2,5 kiloinen pikkuinen, miehelläni ei sentään ole susikoiralle kalsareiksi sopivia kalosseja.

Ärsyttää kun odotin niin kovin jotain kivaa maanantai elokuvaa, ja ainoa mitä tulee on Tappava Ase 2. Joku romanttinen tyhjäpää leffa olisi vain ollut niin unelma tähän yksinäiseen iltaani.

xxoo